22.7.2012

Tunnelmia Tourin päättyessä - Feelings about Tour

Tour on lopuillaan, niin on kesälomakin, enkä ole tänne mitään päivittänyt aikoihin. Hmmm... Joo, jotain on tullut kuitenkin opittua tämän sateisen loman aikana. Ainakin villasta ja kuiduista. Tourille tuli lähdettyä suhteellisen epämääräisin tavoittein. Tärkein oli kuitenkin kehrätä joka päivä ja se on tullut kyllä tehtyä. Itse asiassa tuli kehrättyä myös Tourin kahtena lepopäivänä, vaikkei pitänytkään. Ja toinen tavoite, piti kokeilla erilaisia kuituja. Joo, tuli kokeiltua ja niistäkin opittua. Alkuun lähdettiin suurin odotuksin mut ilman kunnon suunnitelmia. Kesäloma oli just Tourin aikaan ja uutena kehrääjänä sitä jotenkin odotti ehtivänsä enemmän kuin oikeasti ehtikään. Tai oikeestaan, jossain vaiheessa koko kehruuinto meni aika alamaihin ja se tuntu vähän pakkopullalta. Mut kun oli päättäny, että tää tehdään, ni se tehdään, mennään vaiks läpi harmaan kiven. Sitte on ollu vähän sitä, että kuitujahan huushollista löytyy nyt aika paljon, mut mä oon huono tekemään silleesti varastoon. Pitäis olla joku projekti johon sitä lankaa tarttee, eikä vaan siks että kehrään. Ja nyt lähdin just sillee, etten tiedä mitä niistä langoista jatkossa syntyy. Mä oon vissiin vähän liian rajoittunu suunnittelemaan, ilman suunnitelmaa huonosti toteutuu mitään. Aina kait vois tehdä sukkalankaa, mut emmä jaksa jatkuvasti sukkia neuloa. Olis tuolla parin villatakin verran villaa lankoja varten, mut kun tavoite oli tutustua erilaisiin kuituihin, jotta tietää mistä tykkää ja mitä tilataan lisää, niin se ei oikein käyny yhteen sen kans, että kehrätään 300-600 grammaa yhtä ja samaa, mä en ole kone näin lyhyessä ajassa. Nii, ja olihan se sekin, että opettelen pitkävedon tekniikan sujuvaks, vaikken mä sitä niin tuolla Ravelryn foorumeilla kuulutellukaan.

No, mitähän tästä nyt sitte sanois. Tavoite kehrätä joka päivä: toteutui. Tavoite tutustua eri kuituihin ja villoihin.: toteutui, kaikki on eri villaa tai ainakin eri sekoitetta, jos vaikka kahdessa vyyhdessä onkin suomenlammasta, mut toisessa on sekoitebattia. Tavoite oppia pitkäveto: toteutui, kaks ekaa vyyhtiä on joko kokonaan tai osin itsekarstattua suomenlampaan villaa ja se oli aika makeeta pitkävetotavaraa. Se on jotenki maagista kattoo kuinka villa muotoutuu langaks suoraan hyvin karstatusta tavarasta, ei tartte paljoo ohjailla. Tietysti voi opetella tekemään ohuempaa siitäkin, mut tekniikka tuli otettua haltuun ja siitä tuli semmonen JEE!-olo. Pitkäveto on mukavampaa ku mittarimato, mut pitkävedolla ei tuu kampalankaa josta taas muuten tykkään enempi.

Hmm... mitähän muuta, noin niinku muistilapuks itselle. Joo, mä tiedän nyt, että oikeesti mä tartten sekä nopeempia että hitaampia kehriä, kun mulla on nyt vaan noin peruskehrät Vendelaan. Ohuempaan säikeeseen tarttee lisää vauhtia, eli nopeempaa kehrää ja toisaalta paksumpaan ei tartte niin paljoo vauhtia ja kierrettä, eli hitaampaa kehrää kaipaa siihen. Ja mä tartten lisää rullia, kun niitä on vain ne neljä. Meinas tulla tuska pintaan kun ei heti huvittanu kerrata yhtä vyyhtiä, ni ne meinas loppua oikeesti kesken. Mä oon kyllä tilannu Villavyyhdistä kehrät ja pari high-speed rullaa jo, mut ne tulenee ens kuussa, joten asia on hoidossa jo.

Ja sit villasta tai kuiduista... mä vältän arvostelemasta näitä kehruuasioita noin ylipäätään ja muiden tekemisiä, mut jotain mä oon oppinu kuitenkin vähän kantapäänkin kautta. Mä oon ostanu Etsystä kuitubatteja ulkomailta ja aatellu värin ja kuitusisällön puolesta, että jee, kivaa ja kaunista... Plääh niiden kehräämistä, mä kun en oo mikään taidelanka-ihminen. Mä en osais varmaan ees käyttää niitä taidelankoja mihinkään mitä mä nään maailmalla kaiken maailman hörhelöillä, sulilla ja muilla koristeilla kruusattuina... Ja voi olla, että ne batit olis toiminu hienosti siinä taidelanka-tarkotuksessa, mut mä teen nyt ohuehkoja lankoja, tai kerrattuna ehkä worsted-paksusia, enkä kaipaa niihin erityisemmin mitään knöölejä. Ni mulle tuli kyllä auttamatta mieleen, et kaikenmaailman silppua niihin on piilotettu. Oli suomenlammas-sekoitebatti. No ei varmaan todellakaan suomalaista suomenlammasta, vaan semmonen Jenkkilässä kasvanut lammas, mut kuiteski. Värjäys oli kaunis, eikä siitä nyt suoraan erottanu mitään vikaa, eikä siinä ehkä varsinaisesti vikaa ollukaan, mut mulle semmoset karstautumattomat kohdat 1-2cm pitkää villakiharatuppua oli pois nypittäviä epätoivottuja knöölejä. Ja toinen batti taas oli jotensakin takkunen. Eri materiaaleja ei ollu, ilmeisesti värien säilymisen vuoksi, karstamyllyssä sekoitettu, joten pitkät kuitukohdat, joko ne oli silkkiä tai tenceliä, ja muuten lyhyehkö villa oli mulle haaste kerrakseen, jotta siitä sai semmosta tasasehkoa lankaa. Ei siis mikään nautinto. Joten yhteenvetona; mä tuijottelen jatkossa sekä speksit, että kuvat varsin tarkkaan kaikista bateista, joita aion tilata. On mulla tosi ihaniakin, jotka olen nyt vastaavan varalta tarkastanut, tuolla varastossa tallessa.

Oli tällä Tourilla totta kai hyvätkin hetket villojen suhteen. Vauvakameli/superfine merino- sekoite oli tosi ihanan tuntusta kehrättävää. Vaikkakin sillä hetkellä kun käteen jäi pelkkää kamelia, sen lyhyys oli vielä mulle vähän haasteellinen sen hetken ajan, että säikeen sai pysymään kasassa, eikä katkennu kun ylikierrettä tuli vältettyä kaikin keinoin. Ja se lanka, joka nyt on rukilla, eikä valmistu Tourin aikana, vaan jää kesken maaliviivalla, on aivan ihanaa; merino/kashmir/nylon-sekoitetta, nam!

Jotenka, Tour on paketissa ja hyvin se kuitenkin kokonaisuutena meni. Ensi vuonna mahdollisesti selkeämmin tavoittein ja suunnitelmin homman kimppuun :)

Muutenkin on tullut läträttyä villojen kanssa. Ostin aiemman valkean suomenlampaan villan ominaisuuksista ja laadusta innostuneena toiselta lampurilta ruskeaa ja mustaa. No, ei menny homma ihan putkeen. Surkeesti kerittyä on suurin osa ja menee ihan haaskuun. Tosi paljon menee aikaa selvimiseen ja lajitteluun. Joten taas opittiin, elämä on liian lyhyt surkeen villan kanssa puuhaamiseen ja taisi olla viimeinen ostos siltä tuottajalta. Roskasta ei saa helmeä, eikä paskasta konvehtia. Se mitä oon ehtiny käsitellä karstattuun muotoon, eli pesun ja lajittelun kautta, on musta sekin pääosin lyhyehköä 5-7cm kuitua, joten ei mitään superia edes paikoittain.

Ensimmäiset värjäyskokeilutkin tuli tehtyä. On noita elintarvikevärejä ollu kaapissa ja niiden kanssa tuli kokeiltua. Alku näytti kohtalaiselta mut ei niillä saa syviä värejä aikaseks, jäävät liian hailakoiks mun makuun. Tilauksessa on siis nyt jo oikeat happovärit jotta saadaan väriä elämään!


Shortly in English:
I attended the Tour de Fleece. I had only few missions and goals. The most important was to spin every day and I did so. Even on rest days I span. The second goal was to make myself familiar with different fibers. I didn't spun as much I thought I could, but every skein is different material. So, I familiarized with some and goal overtaken. The third goal was to learn myself longdraw and I did it too. So, everything went fine as I put it that way. And of course, I put it that way, well done me!

But I learnt some things too; fiber batts are not always as nice as they seem to be. I had couple of tricky and not very consistent ones and my spinning passion went very low. But as I had decided, if there's will there's way and I went thorough Tour with it. I'm not a art yarn person and want to make nice but quite ordinary yarns because I don't use art yarns. Those batts I had could have been more suitable for artsy things and fault is within me. In future I know better what to purchase.

I also had nice, lovable, fiber blends. Baby camel - superfine merino -roving was awesome, I liked it a lot. And I like also Finn sheep fiber I had handcarded myself. It was nice doing longdraw with it and I prefer longdraw to inchworm. Now I have a merino-cashmere-nylon top on wheel and I love it too!

And now I know that I need more whorls and bobbins. I only have medium and fast whorls which always come with Matchless. I need more speed for lacy things and less speed for bit bulkier yarns. And I have only four bobbins and that's too few. But this is already taken care of and dealer has my order in.

I have done other fibery things during Tour too. I bought some black and brown locally raised Finn sheep fleece but I wasn't very pleased with quality. It had been shored badly and big part of it is total rubbish. My life is too short to play with bad fleece. Lots of time goes to picking and assorting better parts. I've  washed and handcarded some but staple is quite short, only 5-7cms.


I also tried dyeing with food colours but wasn't very pleased with results with them. I couldn't get deep saturated colours which I had tried and hoped for and then I placed and order to get read acid dyes. Those might arrive any day soon and then I'll have color in life!

Kuvatulvaa - Image flood:

Säkillinen karstattua valkoista suomenlampaan villaa - A bagful of handcarded white Finn sheep wool.


Pitkävedolla rullalle pikkuhiljaa - With longdraw to bobbin.

Hyvällä säällä ulkona - Good weather took me out

Näytti hyvältä - It looked good


No sai siitä säiettä kun nyppi pois ne knöölit - Single on bobbin

Kerrattuna 3-säikeiseksi langaksi - As 3-ply yarn.

2 säiettä valkoista, yksi värillistä - 2 white and one colourful strands

172 grammaa ja 285 metriä - 6,07oz and 312 yrds
Valkoista jäi yli siitä toisesta, joten tein 2-säikeistä 28 grammaa ja 67 metriä - White Finn left over from skein above, so I made 2-ply 0,99oz and 73 yrds

Tämän kanssa vähän taistelin - I felt this bit tricky.
Vauvakamelia ja superfine merinoa - Baby camel and superfine merino -blend
Sininen vyyhti 64grammaa ja 268 metriä navajo-kerrattuna, ruskea 100 grammaa ja 286 metriä 2-säikeistä. - Blue skein 2,26oz and 293 yrds as navajo-plied and brown skein 3,5oz and 312 yrds as 2-ply.
Tämä on se Tourilla kesken jäänyt letti merino- kashmir- nylon -sekoitetta. - I didn't manage to finish this during Tour, merino-cashmere-nylon roving.
Mustaa, tai mustana tää mulle myytiin, suomenlampaan raakavillaa, vähän niinku sika säkissä - Black, at least I was told this is black Finn sheep fleece.

Ja ruskeeta - Brown Finn sheep fleece


Pestyä ja karstattua ruskeaa -Washed and handcarded brown


Mustaa, kuva ylivalottunut - Black Finn sheep, oversexposured pic.

Ruokavärien aikaansaannoksia valkoisesta suomenlampaan villasta - Food color dyed white Finn sheep wool.


Karstattuna samaa kuin edellisessä kuvassa - Same wools as above as handcarded.




1 kommentti:

  1. Ihania lankoja nuo sininen ja ruskea! Mielenkiintoinen postaus kehruusta. Minullekin on tulossa se Tuulian kirja. Jos vaikka värttinällä oppisi kehräämään. Joskus.
    Olen muuten evakossa Bloggerissa: http://hepsi20.blogspot.fi/
    Tervetuloa vierailulle!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi, luen ne aina :) - Thank you for your message, I always like to read them :)